2015/08/19

Tähtitaivaan alla

Onko ketään kotona? Valot on sammutettu, ovi on kiinni ja lehdetkin lakastuneet jo talven tieltä. Näille kahdelle laatalle on vielä kolmas pyörä, jossa on kukkia tuohon puuhun, ehkä voisi tehdä neljännenkin, joka toisi kesän, lehdet ja vaikkapa pääskyset taivaalle tähtitaivaan tilalle. Piirtämisen ja maalaamisen opettelussa yksi hauskimmista asioista on uusiin tekniikoihin perehtyminen ja se, mitä uutta niiden mukana tulee. Grafiikassa erityisen haastavaa on itselleni löytää työlle nimi. Hieman yli vuosi sitten tehty ensimmäinen laattani, jossa aiheen oli kissa sai nimekseen "Menossa" kissan ilmeen ja olemuksen vuoksi, mutta muut työt ovat jääneet vielä nimittä ja koevedoksiksi. Olisiko tämä sittenkin "Talviyö" vai "Kesämökki" tai "Autiotupa" ? Nimi tuo kuvaan mukaan yhden kerroksen tarinaa enemmän ja eri hetkinä tämä kuva kertoo minulle eri tarinan.

No comments: