2015/03/29

Aurinkoisena aamuna


Auringonnousu, elokuun viimeisinä aamuina Tervossa. Olimme matkalla takaisin Tromssasta ja Hammerfestistä, pysähdyimme ihastelemaan tätä vielä ennen nukkumaanmenoa.

Pastellit, kevät 2014

2015/03/26

Lintunen


Keramiikkatyö, lintu. Miten sen koet? Visio tätä tekemään lähtiessä oli kaarina esillä olevista siivistä ja mustasta linnusta ja työn tekemisen myötä se muovautui eteenpäin näin. Omana työnäni pidän tätä onnistuneena, aina katsoessa lintua se kiinnittää huomioni ja saa pieneksi hetkeksi eläytymään. Reilu vuosi sitten esittelin edellisen kerran savitöitäni. Selkeästi eläinten ja hahmojen tekeminen on inspiroivampaa kuin vaikkapa maljakoiden tai teekuppien, mutta näitä jälkimmäisiä pitäisi varmaan harjotella edelleen enemmän,

2015/03/25

Palvelmassanne on lämpöä


Uudessa Ullassa 1/15 on muutama oma ohjeeni, näistä yksi on Palvelma. Sain Ullan 10v juhlanumeron kunniaksi testata Kraftin MCN-pohjassa olevaa väriä Ullava ja tuo pehmeä ja lämmin kashmir-sekoite halusi ehdottomasti kämmekkäiksi. Tarpeelliset ja mukavat - kämmekkäitä pitäisi varmaan neuloa näin kevään lähestyessä vielä muutamat, niin niitä on talvella. Mitähän sitä tekisi kesän Ullaan, onko teillä ideoita?

2015/03/22

Minun Helsinkini


Minun Helsinkini osaa naamioitua erämaaluonnoksi

2015/03/11

Minun Helsinkini


Kevät on hyökännyt Helsinkiini ja jäät ovat kohta paenneet.